C.E. Lindgren on maailman johtava hyppyrimäkien muovipäällysteen valmistaja. EVERSLIDE-muovituotteillamme on päällystetty vuodesta 1984 lähtien jo yli 300 alastulorinnettä eri puolilla maailmaa. Tämä on mahdollistanut lajin ympärivuotisen harjoittelun sekä suuren suosion saavuttaneiden kesäkisojen järjestämisen niin Euroopassa kuin Kauko-Idässäkin. Muovittamiemme mäkien joukossa on paitsi useita Olympialaisista ja MM-kisoista tuttuja mäkiä, myös lukuisia pienempiä mäkiä, jotka palvelevat lajin nuorempia harrastajia.

www.everslide.com; www.celindgren.fi
FCG Finnish Consulting Group Oy on Suomen suurimpia monialaisia konsulttiyrityksiä ja markkinajohtaja monella toimialallaan. Konsernin palvelut keskittyvät infra-, ympäristö- ja yhdyskuntasuunnitteluun, koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen sekä kansainväliseen kehityskonsultointiin. Yhtiön palveluksessa kotimaassa ja kansainvälisesti on noin 850 henkilöä. Venäjällä asiakkaitamme palvelee myös pietarilainen tytäryhtiömme, OOO ManNet Partners.
SnowTek on erikoistunut sisätalvimaailmojen projekteihin tarjoten palvelujaan niin projektien esisuunnittelussa, teknisessä suunnittelussa kuin myös toteutuksessa. Olemme mm. kehittäneet integroidun järjestelmän, joka sisältää kaikki sisätalvimaailman, kuten hiihtoputken tai sisälasketteluhallin, tarvitsemat alijärjestelmät. Integroimalla kaikki järjestelmät voimme toimittaa optimoituja kokonaisjärjestelmiä, jotka ovat myös hinnallisesti kilpailukykyisiä ilman päällekkäisiä osajärjestelmiä.
Koska kokemuksemme mukaan ei ole olemassa kahta täysin samanlaista projektia, olemme keränneet laajan tieto-taidon sekä tuotevalikoiman. Täten voimme muokata järjestelmän vastaamaan asiakkaan tarpeita. Järjestelmissämme otamme huomioon kokonaiskustanukset koko elinkaaren ajalla, myös käyttö- ja ylläpitokustannukset. SnowTek tuotteita ovat mm.:
1. Sisätalvijärjestelmät hiihtotunneleihin, sisälaskettelukeskuksiin, jäähalleihin, sisätalviteemapuistoihin
2. Jäähdytetyt alustat ulos
3. Sisä- ja jokasäänlumetusjärjestelmät
4. Lumi- ja jäärakentaminen
5. Projekti- ja konseptisuunnittelu
Käy katsomassa sisähiihtoprojektiemme kotisivuja:
Ruotsin 1. hiihtotunneli Torsby'ssä: www.fortumskitunnel.se
Sisätalviurheiluhalli Helsingissä www.yllas-halli.fi
Valitsemalla SnowTek'in yhteistyökumppaniksi koko projektin elikaaren ajaksi, ei ainoastaan laitetoimittajaksi, varmistat hyvin toimivan ja tehokkaan järjestelmän sisätalvimaailmallesi. Yhden kokonaisvaltaisen toimittajan valitseminen vähentää riskejä niin toimitus- kuin käyttövaiheessakin. SnowTek takaa toimivan kokonaisjärjestelmän, jonka osajärjestelmät toimivat yhteen niin nyt kuin myös tulevaisuudessa.

Stopteltat Oy on perinteikäs perheyritys, joka toimii Orimattilassa. Toimitamme tilaratkaisuja, kuten:
Siirrettävät Sit Down -katsomot, jotka sopivat sekä ulko- että sisäkäyttöön.
Thermo Seat -istuimet sopivat sekä sisä- että ulkokäyttöön. Istuin vastaa Euroopan standardointikomitean (CEN) määritelmiä sekä EN 13200-4 standardeja kuormituksen osalta niin selkä- kuin istuinosankin puolesta. Istuin täyttää tiukat säännökset paloturvallisuudesta EN 12501-1, luokka E, minkä lisäksi se on kestävyydessään ja vakaudessaan huippuluokkaa. Tuoli soveltuu myös urheilukatsomoihin, sillä sen materiaalit, muotoilu ja ominaisuudet vastaavat FIFAn uusia tiukempia säännöksiä turvallisuudesta.
Varastohallit, joiden kokoa ja toimivuutta voidaan muunnella aina 6 metrin aloitusmoduulista lähes loputtomiin. Kaikki Stoptelttojen varastohallit on palosuojakäsitelty. Lämpögalvanoidut teräsrungot takaavat tukevan ratkaisun, joka kestää myös 26m/s tuulikuorman. Varastohalli voi toimia tilapäisenä tai vakituisena ratkaisuna lisätilantarpeeseen.
Juhlateltat - juhla- ja tapahtumakäyttöön soveltuvien telttojen pinta-ala voi vaihdella 25 neliömetristä aina 18.000 neliömetriin asti. Teltat voidaan pystyttää myös talven keskelle, sillä lämmitys luo telttaan mukavan lämpimän tunnelman. Kesäisin ilmastointi viilentää ilman sopivaksi. Teltat on valmistettu palosuojatusta materiaalista ja lisäksi alumiiniprofiilirunkoiset teltat ovat vakaita ja jämäköitä.
Lisätietoja tästä.
